Saturday, 1 June 2013

We don't ever stop and we're never gonna change



Siitä on niin vähän aikaa, kun suunnittelin viikkotolkulla mitä laitan ekana koulupäivänä yläasteella päälle. Päädyin tyylilleni uskollisena maastokuvioisiin capreihin, toppiin jonka vedin perseen yli, tissivyöhön ja pinkkiin karvahuppariin. Unohtamatta tietysti niitä jäätävän isoja korvarenkaita. Oh those times. Oon yläasteen aikana muuttunu niin paljon, sekä henkisesti että fyysisesti. Oon kasvanu ihmisenä ainakin omasta mielestäni ihan huikeesti, ja se on vaikuttanu ulkonäköönkin. Seiskalla kävin välillä aamulla suihkussa ihan vaan sen takia, että "mun otsatukka meni muuten tyhmästi". Käytin ihan tajuttomasti puuteria, vaikka mun iho oli täysin virheetön. Ripset oli paakuilla ja sellanen melkein nude huulipuna oli tosi cool.

Nyt en jaksa aina edes kunnolla miettiä, miltä näytän. En jaksa enää käyttää muuta kuin bb-voidetta ja ripsaria. Jos tulee aamulla kiire, ennemmin syön kunnon aamupalan kun sudin sitä ripsiväriä. Jos koulussa peiliin kattoessani näytän rotalta, ajattelen että "no nää koulun peilit jotenkin leventää ja sitä paitsi valaistuskin on huono".

Seiskalla oli ihan hirveen noloo, jos joku vaikka näki kun meinasin kompastua omiin jalkoihini. Kyllä mulle edelleen käy välillä hehe silleen, mutta nykyään vaan nauran itelleni (just niin kovaa kun ikinä lähtee). Ennen tulin hirveen epäluuloseks jos joku vähänkin oudompi tuli jutteleen jotain, nykyään se on mun mielestä vaan kivaa ja vähän harmittaakin kun en oo mitenkään hirveesti tutustunu uusiin tyyppeihin.

Kuitenkin ilman yläastetta en olisi tutustunu niin moneen ihmiseen. Mulla ei ois Oonaa, joka on vaan yksinkertaisesti niin rakastettava ihminen. Mulla ei ois Sannia ja Iinaa, jotka on vaan välillä niin outoja, ettei voi muuta kun nauraa. Mulla ei ois kaveripoikia Veetiä ja Samuelia, jotka nauraa mulle kun häviän joka ikisessä pelissä. Mulla ei ois Johannaa, jonka miesseikkailuista on jääny parhaat muistot. Ilman yläastetta en tietäisi, mitä on draama. Ilman yläastetta en tietäisi kuinka paljon erilaisia ihmisiä on olemassa. Ilman yläastetta multa olis jäänyt niin monet naurut nauramatta. Ilman yläastetta multa olis jäänyt elämäni parhaat kolme vuotta elämättä.
 Kaikkein kamalinta on erota meidän luokasta. Kyynelet vaan virtas kun halailin kaikkia. Teistä on jokaisesta tullut mulle ihan hirveen tärkeä. Me ei ehkä olla ystäviä kaikki, mutta me ollaan luokkatovereita. Se merkkaa paljon. Meillä on ehkä parempi luokkahenki kuin kenelläkään muulla. Seiskalla kaikkia kehotettiin ottamaan esimerkkiä 7D:stä. Nyt ysillä saatiin välillä luokanohjaajalta vähän negatiivista palautetta (...), mutta edelleen useimmat opettajat piti meitä kiltteinä. Toivon vaan, että oltais tajuttu meidän luokan mahtavuus jo seiskalla. Nyt meni kaks vuotta siihen, että oltiin vaan omien kaveriporukoitten kesken. Vasta ysillä uskallettiin jutella avoimesti muillekkin kuin niille parhaille ystäville. Ja sitten lopulta aloin huomata, että puhuin vähän kaikille meidän luokkalaisille. Joihin olin huomaamattani tutustunut aika hyvin. Ja jotka on ihan mahtavia tyyppejä. 

Mulle tulee teitä kaikkia niin hirveä ikävä. Sitä, joka inhoaa ottaa kaikki asiat vastuulleen, mutta silti tekee sen joka kerta. Sitä, joka laulaa tai hyräilee lähes jokaisella tunnilla. Sitä, joka inhoaa monia opettajia, mutta silti onnistuneesti nuoleskelee niitä. Sitä, joka voi alkaa nauraa vaikka kesken tunnin, eikä kukaan pidä sitä outona. Niitä, joita ilman koko luokka on pulassa, kun ei ole ketään viittaamassa. Sitä, joka sanoo aina jotain niin tyhmää, että kaikkia naurattaa. Sitä, joka on pirteä ihan rauhassa eikä välttämättä tajua, että kaikilla ei ole keskiviikkoaamuisin niin hyvä fiilis. Sitä, joka pelkää yli kaiken ääneen lukemista vaikka ei lue koskaan mitään väärin. Niitä, jotka huutelee luokan ympäri tyhmiä inside-juttuja ja saa kaikki pyöritteleen silmiään. Sitä, joka on vaan niin ihana persoona, ettei sitä pysty vihaamaan vaikka välillä haluaisi. Sitä, jolla on Hollisterin vaatteita ja melkein laittoman swagit Converset. Sitä, joka luulee olevansa niin kovis, mutta ei tajua että kaikki nauraa sille, ei sen jutuille. Sitä, joka on vähän hiljainen mutta oikeasti ihan mukava.  Niitä, joiden kanssa voi heittää bussissa huonoa läppää vaikkei muuten erityisemmin liikuttaisi samoissa porukoissa. Sitä, joka kujaa vähän liian usein.

Haluan oikeasti että me pidetään se luokkakokous. Haluan nähdä millainen kenestäkin on tullut. Joku saattaa olla rikas insinööri ja elää idyllistä perhe-elämää. Joku on saattanut muuttaa Kanadaan tai Intiaan tai Argentiinaan. Joku on saattanut kirjoittaa lukiosta seitsemän ällää ja miettii silti edelleen, mikä haluaa olla isona. Joku saattaa olla onneton yksinhuoltaja, jonka päässä pyörivät vain sähkölaskut ja veronpalautukset. Joku saattaa olla juuri siinä ammatissa, josta on aina haaveillut ja on sanoinkuvaamattoman onnellinen. Joku saattaa olla aivan samanlainen kuin nytkin. Kukaan ei tiedä, mitä meistä tulee. Kaikki on mahdollista.

Halusin vaan sanoa että ootte parhaita ♥

lisää kuvia tulee varmaan myöhemmin :)

12 comments:

  1. <3<3<3<3<3 IHANA LOTTA <3
    <3:Johanna

    ReplyDelete
  2. En oo luokaltas muttta <3

    ReplyDelete
  3. nauratko mullekin koska oon hauska vai koska vesa

    ReplyDelete
    Replies
    1. enemmän ehkä koska vesa, et oo kovin usein oikeesti hauska. oot vaan nolo. EIVAAN RAKASTAN SUA ♥

      Delete
  4. Voi ettääää kun oon katkera ja kateellinen tosta kuvasta ja teidän ihanasta luokasta!!

    ReplyDelete
  5. täää on ihana ♥ rakastansinua

    ReplyDelete

Kommentoimalla voit olla mun aurinko ♥ / Leave your comment and you can be my sunshine ♥