Thursday, 14 September 2017

new home... again

Oon vähän levoton sielu, aina etsimässä uusia paikkoja ja kokemuksia. Valmiina lähtemään minne vaan, koska vaan. Tällä kertaa kyseinen huomio tuli todistettua sillä, että toissapäivänä saavuin Augsburgiin, Saksaan. 

Kun yliopistopaikka ei auennut niin mulla meni hetkeksi sormi suuhun että mitäs nyt tehdään toinen välivuosi. Kuitenkin kesän puoliväliin mennessä mua ahdisti jo niin paljon ajatus paikallaan junnaamisesta ja tulevien matkasuunnitelmien puute, että tiesin lähteväni au pairiksi. Taas. 

Kysyin iteltäni moneen kertaan että Lotta hei, onkos tässä nyt yhtään mitään järkee. Mä en edes puhu saksaa. Osaan sanoa moi ja kiitos ja Ich möchte Kekse essen (= haluaisin syödä keksejä). Mulla ei oo ikinä ollu oikein minkäänlaista kuvaa Saksasta, en oo koskaan aiemmin käynyt täällä. Saksasta tulee mieleen autot ja kalja ja vihaisen kuuloiset ihmiset.

Ei tää sellaselta unelmien toteutumiselta tunnu kun Sydneyyn saapuminen, mutta ei kaiken elämässä tarvikaan. Päätös lähteä tapahtu ei niinkään paikan, vaan perheen perusteella. Muhun kiinnitti heti aupairworldissä huomiota yksinhuoltajaäidin ja 5v. pojan profiili, katoin vaan että hetkonen kaikkihan täsmää. Videopuhelun jälkeen olin jo lähes varma että nyt tie vie bratwurstin maahan.

Ja se oli oikea päätös. Tää pikkuinen perhe on niin ihana, poika kiipes tänään aamupalapöydässä mun syliin vaikka meillä ei edes oo yhteistä kieltä. Se puhuu mulle saksaksi taukoomatta ja let me tell ya, mikään ei oo parempi motivaattori kielen opiskeluun. Mun huone ja tää kämppä muutenkin (kerrostaloasunto ylimmässä kerroksessa tosi lähellä keskustaa) on tosi kiva ja hei, näillä on kissa!!!!

Mä tuun viettään täällä vaan kaksi kuukautta, paluulentokin on jo ostettu. Tähän oli syinä ensinnäkin se että tunnetusti au pairin työllä ei rikastu ja mun ens kesän matkasuunnitelmat vaatii säästöjä. Toiseksi halusin ulkomaille pidemmäksi aikaa, mutta en niin pitkäksi aikaa että tulis ihan hillitön koti-ikävä. Kolmas syy tuli perheen puolelta, oon heidän ensimmäinen au pair joten luonnollisesti järjestelyä kannattaa ensin kokeilla, ei tää sovi kaikille. 

Että niin. Elämä kuljettaa ja silleen. 

I'm a bit of a restless soul, always looking for new places and experiences. Ready to go anywhere, anytime. This time this observation was proved a couple of days ago when I arrived in Augsburg, Germany. 

When I didn't get into uni I was clueless about what to do during my second gap year. But by the middle of summer I was so anxious over the thought of staying still and the lack of travel plans that I knew I would become an au pair. Again.

I asked myself plenty of times like hey Lotta, does this make any sense at all? I don't even speak German. I can say hi and thank you and Ich möchte Kekse essen (= I would like to eat cookies). I've never really had much of an image of Germany, I've never been here before. When I think about Germany my mind is filled with cars and beer and people who sound angry. 

This doesn't feel like a dream come true in the same way arriving in Sydney did, but I don't think everything in life has to. The decision to go wasn't really made because of the place but because of the family. The profile of a single mum and a 5-yo boy immediately caught my attention on aupairworld, I was just like hey, it all fits. After videochatting I was pretty sure that I would find myself in the land of bratwurst.

And it was the right decision. This little family is lovely, the kid climbed to my lap at the breakfast table this morning even though we don't even speak the same language. He talks to me in German non-stop and let me tell ya, nothing is a better motivator for learning a new language. My room and this apartment in general (in the top floor really close to the city centre) are super nice and hey, they also have a cat!!!!

I'm only gonna spend two months here, I even have the return flight already. There were many reasons for this, firstly, it is common knowledge that you don't get rich by au pairing and my travel plans for next summer require some savings. Secondly, I wanted to spend some time overseas, but not long enough to feel extremely homesick. The third reason came from the family, as I am their first au pair they will obviously have to test the system first, it's not everyone's piece of cake. 

So yeah. Life goes on and stuff.

No comments:

Post a Comment

Kommentoimalla voit olla mun aurinko ♥ / Leave your comment and you can be my sunshine ♥