Thursday, 13 June 2013

Look at the stars, look how they shine for you


tää biisi ei nyt liity tähän tekstiin mitenkään mutta ihan sama

Blogi oli alunperin nettipäiväkirja. Vaikken blogimaailman alkutaipaleesta paljon tiedäkään, niin oletan että blogiin kirjotettiin alunperin elämästä sellaisena kuin se on. Iloineen ja suruineen. Vähitellen mukaan astuivat lukijat, kävijämäärät ja bannerit. Elämä alkoi olla täydellistä. "Lähen nyt salille, huomenna meen kavereitten kanssa shoppaileen, ostan kohta uuden macbookin, sain muuten joululahjaks järjestelmäkameran ja iphonen ja 500€:n lahjakortin H&M:ään, värjäsin tänään hiukset kun juurikasvua oli ainakin puoli senttiä." Just. Huonoista jutuista ja niistä oikeista kuulumisista ja ajatuksista ei puhuta. 
Kun toi sata lukijaa tuli täyteen, heräsin hetkeksi miettimään mitä voin enää tänne kirjottaa. Noin sekunnin päästä tajusin, että ei sillä ole väliä. Mä tarvitsen kirjoittamista. Mulle se on tapa purkaa tunteita. Jotkut vetää lenkkarit jalkaan ja hikoilee niin paljon että unohtaa kaiken muun, jotkut roiskii värejä kankaalle kunnon aggressiolla. Mä kirjoitan. Ja mä kirjoitan ensisijaisesti itselleni, te lukijat ootte vaan mahtava bonus ja saatte mut tuntemaan välillä itseni tärkeäksi. 
Jos yhtään vähentäisin niitä ajatustekstejä täältä, tämä olisi kohta yksi persoonaton wnb-perfect -blogi muiden joukossa. En tiedä millä sanoisin tämän niin ettei se kuulostaisi itseni kehumiselta. Kuitenkaan tälläkään hetkellä tämä blogi ei ole oikea poikkileikkaus mun aivoista, se on vain raapaisu pintaan. Vaikka oon varsinkin viimeisen reilun kuukauden aikana kirjoittanut paljonkin mun tunteista, te ette tiedä vielä läheskään kaikkea. 
Te ette tiedä, että meillä on kotona oikeasti tosi kova kuri ja riitelen mun vanhempien kanssa ajoittain aika paljonkin. Ette tiedä että meidän perheellä on välillä raha aika tiukalla. Te ette tiedä niistä hetkistä, kun oon menossa suihkuun ja seison peilin edessä alusvaatteilla ja vaan masennun. Ette tiedä sitäkään, että viimeiset pari viikkoa on yhtäkkiä olleet mulle tosi vaikeita. Vaikka tämä blogi on vilissyt kuvia luokkaretkestä, ysien päivästä ja kevätjuhlasta, ette tiedä että mietin kaiken aikaa millaista kaikki olisi jos Marja olisi mukana, ja että lähes joka ilta kun pyörin sängyssä saamatta unta, ikävä iskee ja kyynelet tulee. Kaikki on paljon vaikeampaa kun en ole koulussa näkemässä kavereita joka päivä. 
Itse henkilökohtasesti luen mieluiten blogeja, joista saa jonkinlaisen käsityksen siitä bloggaajasta ihmisenä. Jos se on vaan täydellinen henkilö, jota ihaillaan ja jonka elämä näyttää oikeasti olevan täydellistä, se tuntuu vaan niin epäinhimilliseltä eikä siihen voi samaistua. Toivon ettette ole missään vaiheessa saanut musta sellaista kuvaa, oon parhaani mukaan yrittänyt jakaa ihan kaikenlaisia juttuja täällä blogin puolella. Tietysti ymmärrän, että monet haluaa pitää bloginsa positiivisena, mutta voisi se silti olla realistinen. 
Joo, ostin oikeesti tänään nahkahameen. Ei mulla muuta.

15 comments:

  1. Replies
    1. söitkö just grillattua famia vai miks niin sydämellisenä ♥

      Delete
  2. HEI, oon miettiny iha samaa ! blogi on sitä varten, et tänne kirjotetaa siitä, miltä tuntuu, ja mitä elämässä OIKEESTI tapahtuu, mut silti niitä anonyymejä tulee valittaa, että mitä me tänne tullaan angstaamaan. Mut anteeksny vaan, ei me kukaan olla pakotettu meijän blogeja lukee. Ja mä ainaki aijon kirjottaa blogiini lähestulkoon kaiken mitä mun päässä liikkuu, sitävarten tää blogi itseasiassa on. Anteeks tää romaani, oon vaan NIIN samaa mieltä ! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. JUURI NÄIN!! ei mitään lisättävää, kiitti kommentista :)

      Delete
  3. tää oli hyvä postaus! sai miettiin omaakin bloggailuu...

    ReplyDelete
  4. Hihhih, ihana postaus.. <3 Saipi hymyn huulille!

    ReplyDelete
  5. oiii..ihana lotta! <3 Sä niin osaat kirjottaa! Oon kateellinen sulle! ;)
    puss. oot ihana!
    <3:Johanna

    ReplyDelete
    Replies
    1. ite oot ihana ♥ älä oo kateellinen, sä oot mestari näitten kommenttien kirjottamisessa (;

      Delete
  6. lottaa hiukan kirjotat ihanasti ! ja toi banneri on upee<3

    ReplyDelete
  7. Tiäks lotta, datailtiin torstaina elsalla tavalliseen tapaan, kuunneltiin jtain biisejä ja luettiin blogeja. Mentiin monet blogit läpi, eikä ees jaksettu lukee niitä tekstejä kun ne on päivästä toisee tietyissä blogeissa just noita "mun iphone 4S:n tuli joku pikkuvika mut ei se mitään, porukat osti iphone 5 tilalle:)" tai "apua, kevätjuhla tulee ja mul ei oo mitään päällepantavaa;oo no täs nyt kuitenkin 50 mekkoo jotka on kaikki kyl ihan kauheita, ja vanhoja ja kulahtaneita, guessia ja d&g:tä, mut hei laittakaa kommenttii mikä on paras:)". Sit elsa luki mulle ääneen tän sun postauksen, kuuntelin vaa siinä sohvalla hiljaa ja mietin että ei helvetti kerranki joku kirjottaa asiaa! en vaa vois olla enemmän samaa mieltä, ja mua kauhistuttaa kui tää maailma on muuttunu näin pinnalliseks.
    Ymmärrän et blogiin ei tarvi kirjottaa ihan henkilökohtasimpii asioita. Mut kuitenkin yleensä ne parhaat blogit on niitä, jossa niitä ajatuksia jaetaan muillekkin. Ne blogit, mistä näkee et se bloggaaja on oikeesti laittanu ittensä likoo ja purkanu ajatuksiaa ja tunteitaan. Esim. just oonan blogi, aivan mahtava, koska kaikkien oonan kauniitten kuvien lisäks siel on jtain mikä laittaa meiät kaikki lukijat ajatteleen! Eise mun mielestä ainakaan oo kivaaa lukee semmosta blogia missä kaikki on olevinaan niin "täydellistä". Se on vaa ihan typerää, koska ei kenenkää elämä oikeesti oo. Olis kiva, et just pysyttäs realistisina ja näin, kaikkihan me vaan ihmisiä ollaan.
    Anteeks et täst kommentist tuli ny vähän pitkä, mut POINTTI oli se, et tää postaus oli sun ehkä paras postaus tähän mennessä, ihailen sitä et oot noin ihanan aito ja suorasananen, mut pystyt kuitenkin ilmaiseen sun asian kauheen asiallisesti. sun blogi on parantunu ihan sikana, ja jatka samaan mallii, miettimättä turhaan liikaa, et mitä voit tai mitä et voi kirjottaa. Koska jos alat miettii liikaa miten muut kirjoittaa, tai mitä muut haluaa lukee, unohdat sen, millasen blogin SÄ haluat, ja miten SÄ sitä haluat kirjottaa.
    propsit jos jaksoit lukee:):)!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. apua kuinka ihania ootte! ♥ joo itekkin ajattelin just oonaa tässä esimerkkinä koko ajan. en tiiä mitä sanoisin, oon vaan ihan sanaton noista kehuista! :D ja tottakai jaksoin lukee, pitkät kommentit on just parhaita (;

      Delete
    2. voi apua tytöt ♥ kiitos

      Delete

Kommentoimalla voit olla mun aurinko ♥ / Leave your comment and you can be my sunshine ♥