Kun sä löydät sateenkaaren, tuo se mulle

Onni. Tuo vaikea käsite. Uskonnontunnilla piti valita pitkästä listasta arvoja se itselle tärkein. Mulla se oli onni, ja olin vähän hämmentynyt kun kaikilla ei. Eikö ne kaikki muut oo niitä pieniä palasia, joista onni koostuu? Usko, toivo, rakkaus, ystävyys, raha, vapaus, terveys. Jos jollain viimeiseksi jäi ystävyys, niin eikö se silloin tarkoita että ystävyys tekee onnelliseksi?

Onnea ei voi mitata. Mulle onnea on se, että mummu herättää mut kymmeneltä vaan sanoakseen, että mun pitää syödä aamupalaa. Onnea on se, kun menen alakertaan ja löydän pöydältä After Eightiä (perustelin itelleni, että voin syödä sen jo, kun kello on kuitenkin yli aamukahdeksan) ja pari siivua mummun itse tekemää pullaa. Onnea on se, kun katson ikkunasta ulos, ja näen kuinka aurinko paistaa sikalan katolle. Onnea on se, kun juon rauhassa teeni ja selailen samalla blogeja. Onnea on se, kun kuvia katsellessa taas muistan uuden neuleeni.

Meitä ihmisiä on olemassa optimisteja, realisteja ja pessimistejä. Itse kuulun viimeisenä mainittuihin. Silti välillä osaan nauttia vaikka siitä, että äiti on ostanut mun lempijogurttia. Tai siitä, että sävyttävä hoitoaine tuotti kerrankin jotain tulosta. Useimmiten on kuitenkin niitä päiviä, jolloin koko maailma melkein romahtaa pikkuasioiden takia. Sen takia, ettei youtubessa seikkaillessa yhtäkkiä äänet kuulukaan. Sen takia, että äiti leikkasi hiusten latvoista ihan liikaa. Eikä se haittaa. Se on mun elämää, satun olemaan pessimisti. Siitä ei pidä huolestua, tuntuupa ainakin isommat ilot ihan jättimäisiltä.

Ja tän tekstin pointtihan oli siis se, että olen onnellinen.