just keep swimming

Viime tiistaina kun sain facebookissa yhden viestin, fiiliksen pysty aika lailla tiivistään yhteen sanaan: jaa. Jaa, koska en ollu erityisen innoissani kyseisen viestin sisällöstä, mutta olin myös yllättävän rauhallinen enkä purskahtanu itkuun kesken työpäivän niinkun olisin voinu etukäteen kuvitella tollasessa tilanteessa tapahtuvan. Ajattelin vaan että no, tästä mennään nyt eteenpäin näillä korteilla jotka mulle on jaettu,

Mitä se viesti sitten sisälsi? Se oli viesti, jossa host-perheen äiti ilmotti, että heidän nykyinen demi pairinsa (eli opiskelija joka tekee käytännössä samoja hommia kuin au pair mutta vähemmän) haluaakin jäädä pidemmäksi aikaa ja näin ollen mulle ei oo siellä paikkaa heinäkuussa.

Älkää ymmärtäkö väärin, kyseessä ei tosiaankaan ollut mikään kylmäsydäminen feidaaminen eikä mulle missään vaiheessa tullu mitenkään hylätty fiilis. Tää nainen jopa tarjoutu auttaan mua uuden perheen etsinnässä, joten kaikki on ihan ok. No hard feelings ja sillee. Näitä juttuja sattuu, ja jos niiden pitää valita kahden mukavan au pairin välillä, joista toista ne ei oo vielä edes tavannu, niin tottakai ne valitsee sen joka asuu niiden luona ja johon lapsetkin on jo kiintyny. Ei kai ne sitä nykyistä demi pairiakaan halua ulos heittää jos hän on työnsä hyvin tehnyt!

Mun tilanne siis näin alle viikkoo myöhemmin on se, että muhun on ottanu yhteyttä varmaan kymmenet perheet, joista oikeesti varteenotettavia vaihtoehtoja on kaksi. Molemmat sijaitsee Sydneyssä, molemmilla on hyvät ja huonot puolensa enkä tosiaankaan tiedä miten pystyn näistä valitsemaan :D Ei kai tässä oo muuta vaihtoehtoo kun laittaa plussat ja miinukset ihan kylmästi paperille niinkun viimekskin...

 Kaikki on siis ihan hyvin. Onneks asia kävi ilmi näin aikasin, mulla on hyvin aikaa vielä saada uuden perheen kanssa asiat kuntoon. Eihän se mun heinäkuun puolenvälin lähtö oo mikään kiveen hakattu, voin hyvin nauttia Suomen helteistä ja lähtee esimerkiks vasta elokuun alussa!

Netistä oon saanu sen kuvan, että au pairin elämässä voi tapahtua koska tahansa mikä tahansa käänne, ja voin sen nyt jo allekirjottaa vaikken oo edes lähteny vielä :D Mutta elämä on seikkailu enkä mä haluaisikaan sen olevan mitään muuta, kyllä vähän pitää jännitystä löytyä.

Tällänen lyhyt tilannepäivitys täältä juhlavalmistelujen aka tukka putkella juoksemisen keskeltä! Heti kun on juhlat saatu alta pois ja perhe valittua niin alan tutkiin tarkemmin sitä viisumihakemusta, joka ensisilmäyksellä näytti tuskasen sekavalta, mutta eiköhän siitäkin selvitä.

Nauttikaa hyvästä kelistä (kaikki joitten ei tarvi pysyä sisätiloissa leipomassa tai siivoomassa)! 8)

walking in the air goes down under... soon

No niin. Tuntuupa hassulta kirjotella taas suomeks blogin puolelle, mutta tässä sitä ollaan.

Mikäli joltain on mennyt ohi viime postaus, niin juttuhan on nyt niin että au pair -elämyksen lähestyessä (ja sen aikana) tää blogi palaa juurilleen ja kirjotan taas vanhaa kunnon lifestyle-blogia, suomeksi, kuvien kera (miinus tää postaus. lupaan ryhdistäytyä tulevaisuudessa). Tää on hyvä tapa pitää sukulaiset ja ystävät ajan tasalla että mitä mulle oikein siellä kenguruiden maassa tapahtuu! Banneriin on lisätty tollanen spesiaalijuttu, vähän niinku Pandan lakumix-pusseissa. Lakumix goes choco ja niin edelleen. Myös Sydneyn kellonaika löytyy sivupalkista.

Nyt kun ylioppilasjuhlat lähestyy ja kutsuunkin on merkattu, että "mahdolliset muistamiset voi tallettaa myös Australia-tililleni", kaikki alkaa tuntua paljon todellisemmalta. Siltä, että tää oikeesti tapahtuu. Lukio virallisesti loppuu ja pääsen viettään välivuotta ja (toivottavasti) elään unelmaani maailman toiselle puolelle.

Tässä kun alun innostuksesta perheen löytämisen jälkeen on selvitty, kaikenlaiset epäilykset on alkanu vähän vaivaan mieltä. En oo tosiaan hetkeen jutellu perheen kanssa ja se sovittu facetime-puhelukin on vielä soittamatta, joten on tullu välillä sellanen olo että mitä jos ne on unohtanu mut. Yritän kuitenkin muistaa, että niillä alotti huhtikuussa uusi au pair, joka on mun saapumiseen asti. Eli ehkä sen sopeuttaminen on ollut nyt ensisijaista. Muutenkin tuntuu, että ainakin facebookin perusteella aussit etsii au pairia tosi viime tipassa, saati sitten sopii yksityiskohdista. Kaikki on siis varmasti ihan hyvin. Ainakin perheen äiti vaikuttaa todella ihanalta, eihän se nyt oo niin vakavaa etten oo lapsille vielä jutellu tai edes tiedä niitten nimiä :D Kaikki aikanaan, vai mitä?

Pääpointti oli siis se, että oon tässä viime aikoina yrittäny miettiä kaikkia niitä syitä, miks päätin hakeutua au pairiks, estääkseni itteeni pienen jännityksen peruuttamasta koko juttua. Pitää palautella mieliin, miks tää on miljoona kertaa parempi vaihtoehto kun opiskeleen lähteminen.

Tykkään toki lapsista ja mulla on kokemusta niiden hoitamisesta, mutta tosiasia on, etten pelkästään tästä syystä jättäisi kaikkee taakseni ja lähtisi vieraaseen paikkaan asumaan keskelle vieraan perheen arkea. Toisaalta tää on myös se tärkein syy, oon saanu sen verran rankan kuvan au pairin työstä että ilman lapsirakkautta en todellakaan lähtisi. Tähän asti oon hoitanut kahta lasta kerrallaan ja siinäkin on ollu kyllä ihan tarpeeks kädet täynnä välillä, joten uskon että kolmen lapsen perään kattominen tulee kasvattaan mua taas ihan eri tavalla, vaikka alku onkin varmasti hankala. Henkistä kypsyyttä hakemaan siis!

Sitten mun intohimo eli englannin kieli. Se on aina ollut mun vahvuus koulussa ja tulee varmasti oleen myös työelämässä joskus aikanaan. Tykkään englannista niin paljon ja unelmana olis joskus puhua sitä natiivilla tasolla, ja mikäs parempi tapa lähestyä tätä tavotetta kun muuttaa yksin natiivien keskelle.

Entä miksi juuri Australia? Englannin kieli oli tietysti tärkein kriteeri, joka rajas vaihtoehtoja jo aika paljon. Toiseks halusin paikkaan, jossa on suuria kaupunkeja ja paljon ihmisiä. Jäljelle jäi Britit, Amerikka ja Aussit. No sitten vastaan tuli tietysti mun rusketuspakkomielteen ohjaama kriteeri - mun väliaikasessa kotimaassa pitäis olla lämmin. Britit rajautu pois, ja niin myös USA sen takia että sinne pääsee vaan järjestön kautta. Jäljellä oli maa, joka alunperinkin vaan houkutteli eniten. Australian ainutlaatuinen luonto ja kuulemma todella rennot ihmiset kuulosti ihanalta. Ja näin mulla oli kohdemaa valittuna. En oo kertaakaan perheen etsinnän alottamisen jälkeen miettiny, että oliskohan pitäny valita joku muu maa. Enkä usko että tuun tollasia miettiinkään. Australia tuntuu jo täältä koto-Suomesta käsin niin mun paikalta.

Näin lukion jälkeen tuntuu, että oon valmis erkanemaan kaikesta ja kaikista vähäks aikaa. Tuntuu hyvältä saada vähän etäisyyttä. Halu maailmalle on jo pitkään ollut kova, mutta pelko esti esimerkiks vaihtovuoden mahdollisuuden sillon aikoinaan. Nyt musta tuntuu, että jännityksestä huolimatta oon valmis. Valmis selviämään ihan yksin ja tutustumaan itseeni. Ehkä löydän vaikka elämälleni tarkotuksen ja keksin mitä lähtisin joskus lähitulevaisuudessa opiskeleen. Kuka tietää.

Toivottavasti joku jää seuraamaan tätä blogia nyt kun mun lähtö lähestyy. Vaikkei jäisikään, niin musta tuntuu että tää on ihan hyvä paikka vähän purkaa jännitystä, hengittää syvään ja miettiä, mikä on pahinta mitä vois tapahtua (ei sittenkään, ei tollasta kannata miettiä jos haluaa välttää hermoromahduksen). Kello 0:34 postausta kirjoittava parhaat päivänsä nähnyt bloggaaja kiittää ja kuittaa!