I jumped so high I touched the clouds

Mä en tiiä miten kertoisin tän kaiken. Mulla on niin suunnaton ikävä. Suomalaisia, ruotsalaisia, italialaisia. Jopa niitä norjalaisia, joille juttelin ehkä kolme kertaa. Mulla on sellanen ikävä, joka välillä tuntuu murskaavan mut kokonaan. Se on kuitenkin erilaista ikävää kun se, mitä koetaan, kun joku läheinen kuolee. Tässä ikävässä on mukana toivoa, koska tiedän että on mahdollisuus nähdä nää ihmiset vielä uudestaan. Mutta samalla se tuntuu säälittävän epätoivoselta toivoa mitään, koska varsinkin ulkomailla asuvien kans jälleennäkeminen on vaikeempi järjestää.

I don't know how to tell all of this. I miss everyone endlessly. Finnish, Swedish and Italian people. Even the Norwegian that I talked to like three times. I miss them so much it sometimes feels like I'm being completely crashed. But it's a different kind of yearning than the one you experience when someone close to you dies. This yearning includes a hint of hope, because I know there's a possibility of seeing these people again. But at the same time it feels pathetically desperate to hope anything, because it's hard to organize a reunion, especially with the ones that live abroad.

Mä ikävöin niin paljon Iinaa ja sen alter egoa Sara Virtasta, Annia ja sen murretta, Matildaa ja sen haleja. Essiä ja sen ylisöpöjä pisamia, Annikaa ja sen outoo fetissiä mun tiettyyn ilmeeseen, Sallaa ja sen ihanan aurinkoista olemusta. Lindaa ja sen tapaa pitää suu auki jokasessa valokuvassa, Vilmaa ja sen piristävää hymyä. Mohammedia ja sitä kun se sano mua sen siskoks, Hannesta ja sen punasta lippistä, Kajsaa ja sen tapaa sanoo "koskenkorva". TinTiniä ja sen rakkautta omeniin, Emmaa ja sen kynsiä (joista mulla on vieläkin palanen mun lompakossa), toista Emmaa ja sen tarinoita 1D:n keikalta, Eliniä ja sen fiksuja mielipiteitä kun oltiin aina samassa ryhmässä. Elioo ja Marcoo ja niiden vihaa ketsuppia kohtaan. Elenaa, jonka kans pystyin fangirlaan. Meiän mahtavaa ohjaajaa Reeaa, joka sai kaiken sujuun ilman suurempia ongelmia, ja joka silti tuntu olevan kuin yks meistä.

I miss Iina and her alter ego Sara Virtanen, Anni and her dialect, Matilda and her hugs. Essi and her super cute freckles, Annika and her weird fetish to one of my face expressions, Salla and her wonderfully sunny nature. Linda and her habit of having her mouth open in every single photo, Vilma and her refreshing smile. Mohammed and that he called me his big sister, Hannes and his red cap, Kajsa and her way of saying "koskenkorva". TinTin and her love towards apples, Emma and her nails (a piece of one is still in my wallet), the other Emma and her stories about seeing 1D, Elin and her smart opinions when we were always in the same group. Elio and Marco and their hatred towards ketchup. Elena, who I could fangirl with. Our awesome leader Reea, who made everything go without big issues, and who still felt like one of us.

Vaikken maininnu kaikkia erikseen, jokanen tuolla matkalla ollu on äärettömän tärkee mulle. Vaikkei oltaisi puhuttu kertaakaan, jokaisen naama muistuttaa mua mun elämän parhaasta kokemuksesta. Ja siitä kuinka hauskaa mulla oli joka ikinen päivä. Sama juttu Brightonin kohdalla - ei mun sitä paikkaa niinkään tuu ikävä (vaikka se onkin upee), mutta mun siellä saamat kokemukset saa mut näkeen sen maailman kauneimpana kaupunkina. 

Even though I didn't mention everyone separately, every person who was on that trip is extremely important to me. Even if we didn't talk to each other once, everyone's face reminds me of the best experience of my life. And how much fun I had every single day. The same goes with Brighton - I'm not gonna the place that much (even tho it is fab), but the things I experienced there make me see it as the most beautiful city in the world.

Jonain päivänä mä meen takas Brightoniin. Kävelen sillä kivisellä rannalla, jota aluks vihasin, ja istun alas. Hengitän syvään mereltä tulevaa ilmaa ja muistelen. Muistelen kuinka syötiin ekana päivänä lounasta. Kuinka maattiin auringossa ja heräsin yhtäkkiä kun Salla heitti mua kivellä. Kuinka vietettiin iltaa ruuan ja musiikin kera. Sillä rannalla. Ja mä toivon, että te kaikki istutte, hengitätte ja muistelette mun vieressä.

Some day I will go back to Brighton. I will walk on that pebble beach I hated at first, and sit down. I will breathe deeply the air coming from the sea and memorize. I will memorize how we ate lunch on the first day. How we lay in the sun and I suddenly woke up when Salla threw me with a rock. How we spent the evening with food and music. On that beach. And I hope that all of you will sit, breathe and memorize next to me.

p.s. no, i didnt wear the same clothes everyday... i just had my camera with me very seldom

p.p.s. i still have loooooads of picuters unpublished, but for now this is it. i might post them sometimes