Because of you I learned to play on the safe side so I don't get hurt

Niin mahdottomalta kuin se kuulostaa jopa omaan korvaan, mulla on nyt jo paljon parempi olo. Oon alkanut kuunnella taas iloista musiikkia, jonka sanoilla ei välttämättä ole mulle mitään merkitystä. Saattaa mennä pari tuntia niin etten mieti "miksi". Voin nauraa niin mun ja Sannin inside-vitseille kuin täysin päin mäntyä menneelle biologiankokeelle. Iloitsen siitä että tänne avattiin Hesburger ja siitä että huomenna on vapaapäivä. 

Alan jo varovasti toivoa, että pahin on ohi. Että tästä on suunta vain ylöspäin. Oon hyväksynyt, ettei hän tule takaisin vaikka itkisin koko loppuelämäni. Oonakin sanoi, että onneksi nyt on kesä edessä. On paljon helpompi olla onnellinen, kun bussipysäkille kävellessä paistaa aurinko, kuin jos nyt satelisi ensilumi. Jos tietäisin, että edessä on pitkä ja pimeä talvi, tää kaikki olisi paljon vaikeampaa. 

Mutta ikävä on silti tästä lähtien osa mua. 

There's nothing I wouldn't do to hear your voice again

Kaikki teidän ihanat kommentit on auttanut mua jaksamaan, kiitos. ♥ Multa ei löydy riittävän kauniita sanoja tähän tilanteeseen, joten oon vaan kuunnellut maailman kauneinta musiikkia ja antanut esimerkiksi Christina Aguileran kertoa ne sanat mulle. 

Tää kaikki on saanut mut miettimään entistä kovemmin sitä, mitä oon miettinyt riparista asti: kyllä vai ei. Nyt tiedän, että kyllä, mä uskon Jumalaan. Kaikki muuttuu niin paljon helpommaksi, kun ajattelee että Marja on jossain missä siitä pidetään huolta. Jossain, missä sillä ei oo paha olla. Mun ei tarvi huolehtia siitä enää, vaan itsestäni ja kaikista muista jotka täällä suree. 

Ja mä oon huolehtinut, ja mun ystävät on huolehtinut musta. Torstaina heti mentiin tyttöjen kanssa Oonan kotiin. Sen äiti on maailman ihanin. Tänään Emmi, Veeti ja Samuel tuli meille. Kukaan ei halua olla yksin juuri nyt. Sanni jaksaa koko ajan muistaa mua ja lähettää paljon voimia. Ja kaikki muut, jotka ei ennen tätä edes ollut mun ystäviä. Kaikki te, jotka ootte laittanut facebookissa mulle yksityisviestiä tai kommentoinut mun julkaisuihin. Oon sanaton. Te ootte ihania. Tästä ei tulisi mitään, jos olisin yksin. 

Pahinta on kysymykset. Tai oikeastaan yksi. Miksi? Mikä on voinut olla niin suuri tuska, ettei sitä oo voinut kertoa parhaille ystävilleen? Miten me ei huomattu mitään? Kaikki suunnitelmat. Uusi huone ja leffaillat. Kesän skootteriajelut. Lähihoitajakoulutus. 

"Musta ei koskaan tuu lihavaa äitiä, juoksen niitten lastenvaunujen kanssa." "Katoin eilen Koston, se yks mies, ah." "Meillä on kolmet reenit jäljellä ennen kevätnäytöstä eikä vieläkään osata sitä ohjelmaa, apua." "Saanko tehä sulle vesiputousletin?" "Ootko lukenu sen viimesimmän Sookie Stackhouse -kirjan?" Niin paljon lauseita pyörii päässä. Haluaisin edes vielä kerran kuulla jonkun noista. Mutta sen sijaan kuulen vaan yhä uudelleen jokasen pahan sanan, jonka oon susta sanonut. Aina just kun alkaa tuntua sekunnin ajan vähän paremmalta, joku niistä iskeytyy tajuntaan ja saa haukkomaan henkeä. Tiedän ettei se ollut mun syy. Ja tiedän, että saan hymyillä ja nauraa. Mutta mulla on silti syyllinen olo. Kaduttaa niin paljon. Ja ikävä on suunnaton.

Viimein sun matkaan ei pääse saattajatkaan

Mulla olis päässä niin paljon kauniita sanoja. Ehkä vielä joskus kirjoitankin ne ylös. Toivon, että sulla on nyt hyvä olla. Me nähdään vielä, nää ei oo hyvästit. Lepää rauhassa Marja. ♥

en ihan tosi jaksaisi vastailla mihinkään kysymyksiin, kiitos.

Älä juokse mun luota, kun on kevät ja kevät kutsuu sua

Kevät aiheuttaa mulle selittämätöntä onnellisuutta. En tiedä montaa parempaa asiaa kuin se, että aamulla bussipysäkille kävellessä lintujen laulun peittää ainoastaan joen kohina. Näinä hetkinä rakastan asua maalla. 

Aamulla herään ja ajattelen "EI EN JAKSA EN PYSTY EN HALUA" noin sekunnin ajan, kunnes katson ikkunasta ulos ja näen vielä matalalla olevan auringon. Sillon muhun virtaa tajuttomasti energiaa, ja nousen sängystä hymy huulilla. 

Oon paljon vähemmän tietokoneella. Teen joskus jopa läksyt jo kotona. Lähden juoksulenkille iloisena, ja myös tuun sieltä iloisena. Oon taas löytänyt rakkauden kirjojen lukemiseen. En hermostu, vaikka iho menisi huonoon kuntoon suklaansyönnin takia. Hymyilen enemmän. Nauran enemmän.

Oon liian monena päivänä kokeillut kesävaatteita. Ja aurinkolaseja. Ei enää kauaa niin niillä voi mennä uloskin. Lumet on sulanut ihan muutamassa päivässä melkein kokonaan. Ja maanantaille on luvattu 14 astetta lämmintä. Oih. ♥

Tällä hetkellä oon melkein pelottavan onnellinen. Mutta vaan melkein. :>

kuvat we♥it

Show me our garden lights bursting into life

Ulkona on ihan harmaata ja vettä sataa, mutta se ei haittaa. Tarvitaan vesisade että joka paikasta sulaa lumet.  Nyt oon vaan onnellinen. Kokeita ei oo pariin viikkoon. Tällä hetkellä voin ajatella vaan parhaita ystäviä, hyviä kirjoja, suklaata ja sitä huutonaurua jonka aiheuttaa Justin Timberlaken näyttelijäntaidot (sen itku kuulosti oikeesti samalta kun mun nauru). 

Tän kaiken onnellisuuden taustalla kuitenkin on tieto siitä, että koulua on jäljellä alle kaks kuukautta. Se on siellä. Yritän vaan työntää sen aivojen taka-alalle. En oo valmis vielä käsitteleen sitä, etten näe joitain ärsyttäviä naamoja ehkä enää koskaan. Tai sitä, että menen lukioon ja luultavasti romahdan henkisesti. Ehkä ajattelen niitä asioita sitten, kun oon taas vähän vanhempi ja viisaampi eli vajaan kuukauden päästä kun täytän kuusitoista. 

Jos tää vesisade loppuu tän päivän aikana, niin herättelen skootterin talviunilta ja lähden ekalle kiesille. Se vapaudentunne kun vetäsee kaasu pohjassa 45km/h. Se on huippua. Olis vaan kesä, niin skootterilla ajaessakaan ei olisi kylmä. Odotan vaan niin tajuttomasti kesää. Kesällä elän.

P.S. Tiiättekö missä vois olla vika, kun yritin ihan normaalisti liittää kuvia flickrista, mutta blogger sano ettei url-osotetta löydy tmv.? Onneks on photobucket, niin ei postauksen teko kuitenkaan menny pieleen!

Uskovaiset hylkäävät, sitä on turha miettiä

"Eläkööt rekisteröidyssä parisuhteessa, jos tarvii sitä rakkauttaan kaikille kuuluttaa."

Jep. Näin mun äiti sano, kun kerroin mielipiteeni homoavioliitoista. Ja mua hävettää kertoa, että se on tota mieltä. Mun vanhemmat on homojen suhteen niin helvetin vanhanaikaisia. Kyllä ne siis pystyy sen sietämään, tuttavapiirissäkin on joitakin homoja, mutta tiedän niiden sisimmässään pitävän sitä sairautena. Niin kuin liian moni muukin ihminen. Raivostuttaa. Tällä kertaa en voi pitää suutani kiinni. Monesta asiasta vuosien varrella oon ollut vanhempieni kans eri mieltä, mutta tätä en enää sulata. 

"Raamatunkin sais sitten kirjottaa uudestaan."

Anteeks mitä? Tässä iskän kommentti samaan keskusteluun. Okei, jos nyt on pakko vetää se Raamattu tähän mukaan, Raamattu sanoo että mies ja nainen on luotu toisilleen. Mutta Raamattu sanoo myös, että kaikki on samanarvoisia eikä ketään saa syrjiä, lähimmäistä pitää rakastaa ja niin edespäin. Raamattu sanoo myös, että Jumala rakastaa jokaista ihmistä. Mitä väliä sillä on, vaikka se ihminen tykkää samasta sukupuolesta? Se on silti ihminen, ja ihmisiä rakastetaan. Kaikkia.

Ja sitten se rekisteröity parisuhde. Jos se on jo melkein sama asia kun avioliitto, miksiköhän vitussa sitä avioliittoo ei voida hyväksyä homoille? Kutittaako se niin tajuttomasti ihmisten perseitä, jos niillä homoilla on sama sukunimi? Ei. Jos kutittaa, niin näiden ihmisten ehkä kannattaisi harkita että hankkis oikeen elämän.

Se on täyttä paskapuhetta, ettei homot muka "tarvitse" avioliittoo mihinkään. Homotkin voi haluta Jumalan siunauksen suhteelleen. Homot voi olla uskovaisia. Homot ei voi homoudelleen mitään, eikä sen pidä estää uskomista. Eikä homoudessa todellakaan ole mitään väärää. Tai sitten kaks naista (miksei miestäkin) on kumpikin aina haaveillu isoista, hienoista prinsessakirkkohäistä, mutta joutuu luopumaan unelmastaan vaan koska löysi toisensa ja rakastui. Miks kahden naisen pitäis joutua valitseen kirkkohäiden ja rakkauden välillä, kun yksi nainen ja yksi mieskään ei joudu sitä tekemään? Miks tässä maailmassa on jotkut asiat niin väärin?

Voi voi, yhteiskunnalla on vielä niin paljon parantamisen varaa. Ihan nolottaa asua Suomessa, ainoassa pohjoismaassa jossa homoavioliittoja ei ole sallittu.

ei, itse en ole homoseksuaali enkä myöskään erityisen uskovainen ihminen.