Pari viikkoo sitten (?) julkasin postauksen, jossa hehkutin muutosta blogiin ja sitä kuinka sen myötä löytäisin inspiraation uudelleen. Mutta tää ei toimi. Tää ei vaan tunnu enää helpolta, hyvältä, oikeelta. Ei oo tuntunu pitkään aikaan. Ja toisin kun luulin, sitä ei voi korjata muuttamalla blogia. Mä oon kasvanu ulos bloggauksesta, en pelkästään tästä blogista.
Tätä on tosi raskasta kirjottaa. Tää blogi on ollu niin suuri osa mun elämää melkein kolmen vuoden ajan, niitten kolmen vuoden joiden aikana mä oon kasvanu henkisesti ehkä eniten elämässäni. Ja uskaltaisin sanoo, että se johtuu tästä blogista. Se, että mulla on ollu paikka, mihin kirjottaa sillon kun siltä tuntuu, on ollu mun mielenterveyden kannalta tosi tärkeetä. Kuvien jakaminen on ollu vaan kivaa, mutta kirjottaminen on mulle oikeesti henkireikä.
Teiän kommentit autto mua jaksamaan Marjan kuoleman jälkeen, ja mun mielipidetekstit on aina aiheuttanu keskustelua ja saanut mut katsomaan asioita muiden näkökulmista. Joten te lukijat ansaitsette ihan suunnattoman suuren kiitoksen. On ollut ihan mahtavaa saada positiivisia kommentteja, ja se on rohkaissut mua julkasemaan enemmän ja enemmän postauksia. Tähän asti. Mä en millään haluaisi kirjottaa tätä just nyt, mä haluaisin jatkaa. Kuvittelin aina kirjottavani tätä blogia vähintään parikymppiseks asti, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.
Mun pitää antaa iso kiitos myös itelleni. Kiitos Lotta, kun annoit itelles mahdollisuuden avautua jollain tavalla aina sillon kun puhuminen oli liian vaikeeta. Oon kiitollinen siitä, että mulla on ollut jotain mihin suhtautua intohimolla, mutta elämä jatkuu. Asiat muuttuu, ihmiset muuttuu. Mä en oo enää sama ihminen, joka teki tän blogin marraskuussa 2011. Enhän mä ees tiedä oonko sama ihminen kuin viime viikolla.
Saatan jossain vaiheessa elämääni tarvita paikan mihin kirjottaa, ja sillon on hyvä tietää että sellanen on olemassa. En kuitenkaan lupaa mitään. Tää blogi jää joka tapauksessa näkyviin, aiheuttaan tarvittaessa nostalgiaa, ja ihan vaan viemään tilaa bittiavaruudesta. Toivottavasti nään teitä kuitenkin Instagramin (@lottasdfghjk) ja Twitterin (@lottasdfghjkl) puolella!
Kaksi vuotta ja 11 kuukautta, 192 lukijaa, 75 841 sivun katselukertaa ja jäljellä olevat 199 postausta myöhemmin on mun aika sanoa näkemiin. Ja vielä kerran kiitos. Mä en tiedä millaset nää kolme vuotta olis ollu ilman walking in the airia, tai ilman teitä, niinkun sivupalkissakin lukee, walking by my side.
